keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Yörogaining säännöt

Säännöt
Viralliset rogaining-säännöt eivät ihan sellaisenaan sovellu tähän tapahtumaan, siksi noudatetaan näitä sääntöjä.

Yleistä
Jotta voisimme nauttia vastaavista Rogaining-tapahtumista myös tulevaisuudessa, on meidän kaikkien noudatettava annettuja sääntöjä.

Toimimmehan laajalla alueella, osittain jokamiehen oikeuksien nojalla. Myös lupaviranomaisten suhtautuminen tuntuu olevan vuosi vuodelta tarkempaa ja kriittisempää, joten vältetään liikennesääntöjen rikkomista ja muuta huomiota herättävää toimintaa.

Lisäksi maanomistajien kanssa on tärkeää pysyä hyvissä väleissä, sillä ilman heidän myötämielistä suhtautumistaan tätä lajia ei voi harrastaa.

Suunnittelu
Jokainen joukkue on velvollinen suunnittelemaan reittinsä perinteisillä menetelmillä (viivotin, lanka, neulat, taskulaskin...) ja kaikenlaisten tietokonepohjaisten järjestelmien käyttö on suunnittelussa kielletty.

Liikkuminen
- Koko joukkue liikkuu koko ajan yhdessä (100 m sisällä)
- Rastilla koko joukkueen tulee olla yhdessä, max. 10 metrin päässä rastista
- Kielletyille alueille meno on ehdottomasti kielletty
- Pellot (merkitty pistepellon symbolilla) on kiellettyjä, ainoan poikkeuksen muodostavat pellon läpi kartassa kulkevat polut ja tiet
- Järvien ja lampien jäälle meno on kielletty :-)
- Pihoille meno on ehdottomasti kielletty
- Liikennesääntöjä pitää noudattaa
- Kiellettyjen teiden ylittäminen on sallittua vain merkityistä ylitys/alituspaikoista
- Junanradan ylittäminen on sallittua vain virallisista ylitys/alituspaikoista
- Elektronisten laitteiden (GPS, kännykkä...) käyttö suunnistuksen apuna on kielletty

Maaliintulo
Maaliajan ylittävältä jokaiselta alkavalta minuutilta vähennetään 1 piste. Ja yli 30 min myöhästymisestä joukkue hylätään.

Maaliaika: 06.00
Maalin sulkeutumisaika (hylkäys): 06.30

Maaliin saa toki tulla aiemminkin, mutta viimeistään yllä mainittuina aikoina.

Pakolliset varusteet
Jokaisella joukkueella pitää olla Bulletin 1:ssä määrätyt pakolliset varusteet mukana. Varusteisiin tehdään pistokokeita.

Luonnon kunnioittaminen
Kaikenlainen roskaaminen ja luonnon turmeleminen on kiellettyä. Tulenteko on sallittua vain virallisille nuotiopaikoille, huolehdithan että tuli ei pääse leviämään.

Yleinen auttamisvelvollisuus
Onnettomuustilanteessa jokainen on velvollinen keskeyttämään oman suorituksensa ja auttamaan loukkaantuneita. Lievemmissä tilanteissa ja pyörien teknisissä murheissa on toki kohteliasta tarjota apua ja varmistaa joukkueen selviäminen omin avuin, mutta varsinaista auttamisvelvollisuutta ei ole.

Sääntöjen valvonta
Sääntöjä valvotaan organisaation toimesta sekä ennen tapahtumaa, tapahtuman aikana että maaliintulon yhteydessä, pistokokeilla. Huomattuihin sääntörikkeisiin puututaan ja niistä annetaan sanktioita.

Rangaistukset sääntörikkeistä
Kielletyillä alueilla liikkuminen (pellot, karttaan kielletyiksi merkityt alueet) johtaa joukkueen välittömään hylkäämiseen.

Joukkueen hajaantuminen (valvotaan pääsääntöisesti rasteilla, myös sähköisesti) aiheuttaa 20 pisteen pistemenetyksen / rike.

Pakollisten varusteiden puuttuminen (valvotaan pistokokein, valvontaan käytettyä aikaa ei hyvitetä) aiheuttaa 20 pisteen pistemenetyksen / puuttuva tavara.

Fair Play
Tässä tapahtumassa ei jaeta kuin mainetta ja kunniaa menestymisen perusteella, kaikki palkinnot arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken. Siksi on toivottavaa että kaikki osallistujat jotka osallistuvat tapahtumaan pitäisivät mielessään ajatuksen tasapuolisesta käyttäytymisestä ja muita kunnioittavasta asenteesta. Tehdään tästä onnistunut tapahtuma "Fair Play"-hengessä.

Protestit
Mielestään väärän rangaistuksen saanut joukkue, voi tehdä saamastaan rangaistuksesta kirjallisen protestin. Protestin käsittelee vähintään 2 organisaation jäsenestä ja 2 kilpailijajäsenestä koostuva ryhmä. Tämän ryhmän tekemä päätös on lopullinen.

Oulussa 27.9.2017
Suuret Seikkailijat ry (Häpä&Hotti)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti